Teemu Ahtonen yhtyeineen

TEEMU AHTONEN YHTYEINEEN

Orkesterimme nimi on Teemu Ahtonen Yhtyeineen. Esitämme suomenkielistä iskelmä/viihdetanssimusiikkia.
Yhtyeemme jäsenet koostuvat musiikin ammattilaisista jotka ovat tahdittaneet vuosikymmenten saatossa erilaisia suomen iskelmätaivaan kirkkaimpia tähtiä.
Tämän hetkinen Yhtyeen kokoonpano: Teemu Ahtonen (laulu), Antti Tanskanen (koskettimet), Hannu Lihavainen (rummut), Kari Tenhunen (basso).
Lisäksi koskettimissa vuorottelee Martti Orre.
Yhtyeemme kotivisut löydät Facebookista:
Yhtye on ollut kasassa vuodesta 2015 lähtien ja soittopaikkoina toimivat muun muassa tanssiravintolat, tanssilavat, erilaiset yksityisjuhlat, tilaisuudet ja tapahtumat. Yhtye on Joensuulainen.
Teemu Ahtosen uusin virallinen radiossa soiva single/kappale on nimeltään: Niin tai näin, ja se on kuunneltavissa spotifysta ja Youtubesta.
Youtubesta löytyy myös nimellä “Teemu Ahtonen Yhtyeineen” musiikkia ja esimerkiksi “LIVE PROMO 2017” josta on kuultavissa lyhyen potpurin muodossa kooste viidestä eri biisistä jotka muun muassa kuuluvat keikkasetteihimme. Yhtyeen äänitetty soundi on aito/muokkaamaton. Pääset kuulemaan sen tästä:
P.S. Mahdollisuus tulla esiintymään myös pienemmällä kokoonpanolla – tilanteen ja tarpeesi mukaan.