Marko Tuovinen & Tähdet

Tähdet -orkesteri soittaa perinteistä sekä uutta suomalaista iskelmä- ja tanssimusiikkia. Ohjelmistossa lisäksi Markon omia levytyskappaleita, rokkia ja finnhits -klassikoita. Marko Tuovinen & Pogostan Priha Lauluvoimainen tanssimusiikkiduo, jonka ohjelmisto koostuu tanssimusiikin lisäksi suomirockista, finnhitseistä sekä monista Suomi- ja käännösiskelmän parhaista paloista. www.markotuovinen.fi

Teemu Ahtonen yhtyeineen

Teemu Ahtonen yhtyeineen esittää suomenkielistä iskelmä/viihdetanssimusiikkia. Yhtyeen jäsenet koostuvat musiikin ammattilaisista, jotka ovat tahdittaneet vuosikymmenten saatossa erilaisia Suomen iskelmätaivaan kirkkaimpia tähtiä. Yhtyeen kokoonpano Tanssiorkesteri on ollut kasassa vuodesta 2015 lähtien, ja soittopaikkoina toimivat tanssiravintolat, tanssilavat, erilaiset yksityisjuhlat, tilaisuudet ja tapahtumat. Yhtye on Kajaanilais-/Pohjois-Karjalainen. Musiikkinäytteitä löydät YouTubesta ja Spotifysta. Teemu Ahtonen Laulaja Teemu Ahtonen on menestynyt […]

Pate Friman & Orien Express

Joensuulainen 12-henkinen big band yhdistelee rock ‘n rollin ja rockabillyn parhaita elementtejä taidolla ja tyylillä! Musiikkia populaarikulttuurin kultaisten vuosien tapaan kuitenkin nykyhetkeen päivitettynä. Energinen ja mukaansatempaava show, jonka esittäjinä ja esiintyjinä 11 musiikin ammattilaista ja ohjelmistonaan jalan alle meneviä klassikoita ja tulevia hittejä! Hieman isompiin juhliin! Keikat Pate Friman (+358) 50 589 0697 Ismo Homanen […]

Tsugu Ways plays Hurriganes

Joensuulainen Tsugu Ways on jo vuodesta 2001 saakka toiminut Hurriganes-tribuuttibändi ja soittaa otsikon mukaisesti vain ja ainoastaan Hurriganesin levyttämää ja tunnetuksi tekemää musiikkia. Tsugu Ways tunnetaan ahkerana keikkailijana ja ennen kaikkea bändinä, joka todella tempaisee yleisön mukaansa! Bändin tasosta ja asialleen omistautumisesta kertoo parhaiten se, että jokunen vuosi sitten jopa itse legendaarinen Remu Aaltonen heitti keikan […]

THE REBELLION

Se on rokkia, se on rockabillya, se on kolmihenkinen pyörremyrsky Joensuusta! Kolmen pitkän linjan rokkarin muodostama The Rebellion paiskoo rehtiä kolmen soinnun rokkia Francinen ja Melrosen hengessä! Tämä meno ei jätä kylmäksi, eikä anna istua penkissä! Keikkamyynti: Pate Friman p. 050 589 0697 https://www.facebook.com/rebellionjoensuu/

Kalle Päätalo

kalle-paatalo

Ympäri Suomea ahkerasti keikkaileva Kalle Päätalo soittaa suomirokkia hyvällä asenteella! Olipa kerran elokuva nimeltä Pitkä Kuuma Kesä. Kyseisessä rainassa kerrottiin Kalle Päätalo -nimisen orkesterin uran alkutaipaleesta joskus 80-luvun alussa. Elokuva päättyi poikien kaivattuun keikkaan legendaarisella Tavastia-klubilla. Bändin tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän: Lootusasentoon mennään vieläkin pitkin suomalaisia keikkapaikkoja. Keikkamyynti: Pate Friman p. 050 589 0697

Äänentoisto vuokralle

Käytössämme laitteet puheentoistosta isoon ulkoilmatapahtumaan. Puheentoisto Puhetilaisuuteen meiltä löytyy esimerkiksi yhden tai kahden kaiuttimen järjestelmä, johon voi kytkeä mikrofoninen, ulkoisen äänilähteen (tietokone) ja esimerkiksi puhelimen bluetooth-yhteydellä taustamusiikkia varten. Täyttää pienen tilan vaatimukset. Tanssijalalle Disco tai karaoke vaatii järeämpää äänentoistoa kahdella kaiuttimella, erillisellä mikserillä, mikrofoneilla ja soittimilla. Luonnollisesti tarvittavat kaapelit kuuluvat mukaan ja opastamme kytkennöissä. Tarvittaessa […]

Dj-laitteet vuokralle

Soittovehkeet soittajalle juhlaan jos toiseenkin. Ammattikäyttöön tarkoitettu tupla-CD-soitin, kaiuttimet, mikrofonit ja tarvittavat piuhat. Ei sisällä levyjä/musiikkia. Kysy discovaloja erikseen. Laitteistolla hoituvat helposti niin DJ:n spiikit kuin maljapuheet merkkihetkissä. Hinta: alkaen 180 € / vrk. » Kysy lisää. Katso myös » Äänentoistolaitteet vuokralle Kysy lisää

Karaokelaitteet

juhlivia ihmisiä laulamassa karaokea

Vuokraamme vuosikymmenien kokemuksella laitteita esimerkiksi häihin, polttareihin, valmistujaisiin, merkkipäiville, opiskelijabileisiin ja -tapahtumiin. Laitevuokra sisältää kaiken tarvittavan, kuten kaiuttimet, mikrofonit, soittimen ja tietenkin karaokelevyt tai -tietokoneen. Hintaan sisältyy laitteiden käytönopastus. Tarvittaessa voimme tuoda laitteet paikanpäälle. Hinta: alkaen 180 € / vrk Kysy lisää: